YXS urheilija
 


Kirjoitukseni alkujuuri. Hovikuvaajan kohtalonhetki.
                                                                 Keihäänheittäjä impivaarassa                                 

Silloin elämäni uhkeimpina vuosina harrastin urheilua useita lajeja jota sivusta seuranneet hyvinkin rehellisen äänenpainoin voisivat kutsua kutsumusta urheiluun.
Silloin elämän aamuruskossa paistatellessa ei ollut edes näköhavaintoa siitä tulevasta ajasta jolloin iltarusko matalalta loistaa kasvoihin ja sitä aikaa joka havahduttaa ajattelemaan aikaa joka on takana siellä kesäisen kauniissa nuoruudessa.

Ei ollut sitä päivää, sateista, kylmää, lämmintä, valoisaa tai pimeää Varosentietä ettenkö olisi kuntoillen juossut taikka hiukan kilpailu henkistä urheilua harrastanut kylien urheilukentillä, lähinnä kiekkokaukalossa tai jalkapallokentällä.

Aivan ensimmäisessä urheilun aamusäteessäni päällimmäisenä oli keihäänheitto. Laji oli Suomen vahva laji mitattuna arvokisa menestyksissä ja sekö lienee ollut kipinä aloittaa juuri heittolajista.

Ei ollut silloin-70 luvulla varaa ostaa virallista keihästä vaan kassara käteen ja metsään etsimään suoraa ja sopivan pituista puuta joka olisi likimain oikean keihään pituinen ja painoinen.
Parhaat keihäät sai leppäpuusta kun ne kasvavat suhteellisen suorina ja vähä oksaisina.

Leppäpuusta vuoltiin kuoret pois ja annettiin kuivua jonkun aikaa joka teki siitä lujemman ja kesti riuskankin vedon ilmojenteille. Olen tässä kohtaa vaatimattomalla tuulella ja myönnän ettei hauvikseni kovin jysäkän voimakas ollut, ainakaan päällisenpuolin.

Keihäänheittoa harrastettiin iltaisin lähes joka ilta ja taisi olla silloin tällöin mukana myös sukulaisia joka toi mielialoihin kilpailua ettei kilpailussa jäännöspisteille ajautuisi. Myös silloin keihäs halkoi ilmaa kun kesäisin heiniä kotipelloilla seivästettiin ja pientä lepotaukoa muut pitivät, niin siinäkin taukoaikana sen aikaista mieliharrastetta tehtiin.

Aika kun vieri niin leppäkeihäs aika tuli elinkaarensa päähän kun saatiin aivan oikea metallikeihäs. Keihäskaaret tietenkin harppasivat aimo askeleen kauemmaksi heittäjästä. Keihäänheiton harraste vähitellen liukui pois tuoden sijalle juoksulenkit ja monenlaiset pallopelit tähän päivään saakka.

Tähän kirjoitukseeni antoi sysäyksen tämän sivun legendaarinen kuva joka sattui silmiini kun selailin aiemmin otettuja kuvia jossa hovikuvaaja täynnä sielullista urheilun energiaa on valmiina vauhdinottoradan päässä. Kuvassa on käynnissä suuret Polvijärven alakoulujen yleisurheilukilpailut ja rata valvojana on kansankynttilä Veikko Sorsa. Oletettavasti kansankynttilä sytytti valon kynttiläänsä ja muisti oppilaansa. Muisti ettei kyseistä keihäänheiton vuoroaan vonkaavaa naamaa ei ainakaan Ruvaslahden koulunpenkillä ole näkynyt. Ehkä havaittu koulun kahviossa kahvittelemassa kansankynttilän tarjoamana.

Kahviossa oleilu ei nähtävästi ollut riittävä argumentti päästä keihäänheiton kilpailulistalle ja vauhdinottoradalla täyteen vauhtiin ja nähdä keihäs matkalla sineen taivaalla pienenä pisteenä kaukaisuuteen. Hovikuvaaja teki kaikkensa ettei kansankynttilä olisi tunnistanut laittaessani nimenkin hämääväksi, YXS. Lisäsin hämäystä kun logo edessä on sirppi ja vasara ja hatussa voikukka. Tunsiko ratavalvoja heittäjänä olevan hovikuvaajan vai oliko kansankynttilä Veikko niin kauaskantoinen kynttilän liekin valkaisemana että turvallisuus syistä nosti oikean kätensä estoksi ettei heittoa suoriteta ja vältytään ylipitkästä heittokaaresta.

Oliko heiton esteenä epäilty ylipitkä kaari kun Polvijärven keskustaan oli linnuntietä noin 500metriä ja mahdollinen keihään putoamispaikka. Heittosuuntakin oli juuri kyseisen kunnan keskustaan ja etenkin oli lauantai aamupäivän jolloin oli kauppa reissulla olevia kuntalaisia ja he eivät mitenkään olisi voineet sulattaa sitä todennäköistä sattumaa että keihäs olisi kauppakassin lävistänyt ja juuri ostettu ruisleipä olisi hetkessä muuttunut reikäleiväksi.

Hovikuvaajalle heiton esto oli lamaannuttava ja siksi kyseinen heittokilpailu jäi viimeisekseni. Olen päässyt ryömien kyseisestä pettymyksestä, mutta arvet ja kolhut polvissa saivat sen aikaan että kuvan ottohetkestä jokunen aika eteenpäin tehtiin kolhiintuneisiin polviini tekonivelet. Näin vähällä vammoilla kuitenkin selvisin !

Hovikuvaaja jos olisi saanut heittoluvan, mikä olisi heiton jälkeen virallisesti mitattuna nyt voimassa oleva maailmanennätys ?

Kuva on osittainen mahdollisuus totuudesta.

Kirjoituksen alku on toteutunutta, mutta loppu on muistelua mahdollisesta totuudesta.

Häiritsikö kirjoitukseni loppuvaiheessa tunteitten kuohu muistellessani keihäänheitto uraani joka alkoi leppäpuusta tehdyllä
kepakolla joka kesti vuodesta 1970 kestäen vuoteen 3.9.2009.
Kun ura päättyy ratavirkailijan heiton estoon ja tuntee silloin että tämä lähes 40 vuotta pimennossa suurelta yleisöltä ollut ura heittäjänä oli tässä joka olisi päättynyt suuren katsomon edessä hurraa huutojen säestykseen, niin kuin polvijärven alakoulujen yleisurheilukilpailussa, ei voi välttyä etteikö kirjoitus lopussa saisi epämääräisiä tulkintoja oikeellisuudesta tunteitten ollessa pinnassa ja kirjoitus sakkaa etsien oikeata totuutta mutta pyörähtää vasten tahtoani mahdolliseen voittoheittoon joka toisi "impivaaraan" kansainvälisen median. Myös kutsut kansainvälisiin rahakkaisiin heittokilpailuihin menee kansankynttilän piikkiin ettei näin päässyt toteutumaan.  Ei löydy enää sanoja tuntee vyöryvä nyt liian voimakkaina. Sanon vielä tämän vaikka näppäimistölle kyyneleet ryöpsähtivät, että.... ei nyt on tunteet liian vahvat...en voi jatkaa.