Pyhätunturin Isokuru
Isokuru on Kultakeron ja Ukonharjun tunturihuippujen välissä
oleva Suomen syvin tunturikuru. Syvyyttä on 220 metriä.


Alas kanjonin syvyyksiin laskeudutaan portaita pitkin

Hyvä on matkaajan lankkupolkua taivaltaa

Kaunis lampi polun varrella

Polkua kun taivalsimme kurunpohjalla vai liekkö eksytty kun vastaan ilmestyi rahajoki.
Joki oli täynnä euronkolikoita ja tähän päättyi hovikuvaajan krooninen rahattomuus.
Löimme taskut täyteen euroja ja teimme päällyspaidasta pussia mukaillen säkin
ja sukelsin paitapussin kanssa syvyyteen ja täytin pussin kolikoista kukkuralleen.
Myös hovikuvaaja hattu survottiin täyteen sellaisella työn antaumuksella ettei samanlaista
tohinaa ole perheessämme aiemmin koettu. Kun olimme tankanneet rahalla joka paikan
johon vähänkin mahtui, myös sukat oli oivallinen kuljetus pussi, kävimme 
ooppelin takakonttiin painon keventämässä ja matka jatkui sen jälkeen isokurussa.
Rahajoki on tiedossamme ja salainen sellainen. Ensikesänä mahdollisesti rahajoella käymme.

Uhriharju
Uhriharjulla uhrattiin peuroja ja niiden sarvia metsästysonnen toivossa

Takana vasemmalla noitatunturi 540 metrin korkeudessa

Lankkupolku Kultakeron ja Ukonhatun välissä

Pakkanen halkoo kivet pieniksi paloiksi

Edessä Pyhänkasteenlampi ja taustalla Pyhänkasteenputous
Putous on 17 metriä korkea suihkumainen ja lampi 12 metriä syvä.

Havumökin sisällä oli tyhjyyttä. Rauhallinen levähdyspaikka jos uupumus köpyttelijän yllätti

Patikkaretken loppuvaiheissa vastaantulijoita oli sakeanaan ja väistämisvelvollinen oli sarveton ihminen

Isokurun patikkaretken loppumatkasta oli näkymä kauaksi niin kuin elämän tulevaisuuteen.
Vanha särkynyt kaide, monesta kohden särkynyt hovikuvaaja, vanhatie alaspäin, ovat yhtä, mutta loppua ei vielä näy.
Tiedämme syntymäkotimme, tiedämme matkamme eletyt päivät, vain se hetki on edessä päin jolloin näemme kaiken
menneen ohitsemme silloin kun olemme kävelleet tiemme alas loppuun. Ehkä joudumme matkallamme ottamaan tukea
kaiteesta silloin kun elämäntie on vaikea tai tiemme kulkee jyrkänteen reunalla ja voimamme ovat hiipuneet
nuoruuden päivistä. Kaikki hetket eletyssä hetkessä on rikkautta myös se kun saa vanhetessa olla perheen 
matkassa, kulkea, istahtaa ja olla hetkessä kun kaikki on yhdessä samaa elämätietä kulkien. Mikään täällä ei
 pysähdy, elämäntie vie meitä mukanaan kertomatta onko vähän matkan päässä kaikki samanlaista kuin särkyneen
kaiteen kohdalla vai onko joku muuttuvaa niin ettei matka jatku niin kuin ennen. Toivon ja uskon että matkani
jatkuu muuttumattomana kulkien, katsellen, miettien elämää ja taltioiden muistot matkalleni tieni päätyttyä.