Luutalentäjän pääsiäinen 2018
Sieluni syvyyksistä kuului huolestunut ääni kysymyksellä. Minne
tämän vuoden pääsiäisenä lentelen tai teen sellainen pieni
lentokoukkauksen ennen kuin laskeudun luudallani kyöpelinvuorelle
odottavaa pääsiäisateriaa. Kysymys aiheutti sekasortoa askeleissani
pääsiäislauantaina, lankalauantain aamuna. Aiempina pääsiäisinä,
lentoaamuna olo on ollut virkeä kun kutsu on sointunut laulun lailla
ilmojenteille nauttimaan siitä vuoden odotuksesta, pääsiäisestä.
Olenko jo nähnyt kaiken, kokenut kaiken pääsiäisen lennoillani?
Olenko köpistynyt ? Olenko vanha ja raihnainen kun täällä
maallisessa olo elämässäni kaikki tuntuu ja tutuilta seikkailuilta.
Käyskentelin luuta kädessäni koti pihamaalla katsellen jokaiseen
ilmansuuntiin missä mahdollisesti olisi jotain sykähdyttävää ennalta
arvaamatonta josta jälleen maailma saisi tuntea pelastajansa,
luudalla lentäjän avunannon.
Minuutit, tunnit vierivät eivätkä ajatukseni havainneet edes pientä
valon pilkahdusta pääni sisällä joka olisi tuonut suunnan
lähtiessäni laukaisualustaltani luuta tulta syöksyen. Olin jo
luovutuksen reunalla lähtööni joka vuotuiseen nautintoon tuntea
mustan lippiksen reunaa halkova tuuli. Korvissa kuuluva vapauden
tuulen levollinen ääni. Ääni jonka tuntee vain ja vain kerran
vuodessa kevään kauniin auringon lämmittämässä korkealla ilmassa
niin korkealla josta silmä näkee henkeä salpaavan kauniin sinertävän
maapallomme alapuolella.
Nyt se tuli! Sinertävä maapallo alapuolellani ! Valo välähti
kirkkaana mustan lippikseni alapuolella.
matkani suunta oli selviö. Lennän mutkan Pietarin-portin kautta ja
näen kauniin maapallon allani ennen saapumistani kyöpelinvuorelle.
Kova halu oli käydä ennakkoon tutustumassa mahdollista sisäänpääsyä
Pietarin-portilla. Käväisen vain pikavierailulla Pietarin-portin
lähellä lentäen ja katson onko portin lähellä jonotusta vai mikä on
tilanne. Jos oven etupuolella on viheriötä jakkaran kerran, saatan
istahtaa levähtää.
Kiipesin kevyellä harppauksilla tikapuita pitkin kotini katolle,
laukaisualustalle.
Asettauduin luudalleni istumaan ja herkistyen ettei lentoni jäänyt
tekemättä olettamukseen, että olen tullut vanhaksi ja lampun valo on
himmenemässä sisälläni.
Valon välähdys oli kuitenkin niin valoisan voimakas, että nuorruin
ja otin vain yhden banacod pillerin lentopukuni lähes reijättömään
taskuun. Toiseen taskuun matka evääksi HK-sinisen. Näillä eväillä
mennään kauaksi Pietarin-portille ja jos jää syödessäni HK-sinisestä
lävähtäessäni Pietarin-portilla, niin loput paistelen
kyöpelinvuorella valveutuneessa seurassani.
Istahdin luudalleni. Painoin jo hiukan kulunutta starttinappulaa ja
luudan käyntiääni pääsiäisen, se pitäisi jokaisen tuntea ja kuulla.
Se ääni, elämän tuoja kerran vuodessa. Se ääni on hiljaisuuden.
Hiljalleen lähes liidellen matkasin hitaasti kaartuen ylöspäin,
taivasta kohti.
Virsikirjan virsi 623 sanotaan ”Taivaaseen käy matkamme” joka tuli
mieleeni ja taivasta kohden matkatessani lentäen laulelin, hyräilin
virren sanoja. Tiesin ettei kukaan kuule lauluääntäni, kun
kuulijoita ei näkynyt. Lähimpään kuulijaan oli matkaa katsoessani
alaspäin josta näkymä kauniiseen maapallomme sinisine järvineen
loittoni yhä kauemmaksi.
Luutani ei tarvitse välitankkausta ja siten en pälyillyt huoltoasemia
olisiko niitä silloin tällöin niin kuin teemme matkatessamme kesällä
ooppelilla Kilpisjärvelle. Oikealla jalalla kevyesti painoin kaasua
ja olin jo lähestymässä valonnopeutta. Kunnes hoksasin että jos
kaasuttelen railakkaasti saattaisin ajaa Pietarin-portin ohi joka ei
olisi tarpeellista ja eksyisin suotta hätäilyn ja kiireen
seurauksena. Hiljennin kaasua havaitessani edessä jotain jota ei
sanoin voi kuvata. Se valkeus jota lähestyin oli elämän valo jonka
me kaikki haluamme nähdä siirtyessämme ajattomaan aikaamme. Tuntui
ettei paluu kyöpelinvuorelle ollut enää se pääsiäisen kohokohta
lähestyessäni valoa jonka takaa kuulsi Pietarin-portti, paratiisi.
Olin jähmettynyt luutani päälle päästessäni lähelle sitä mitä
kutsutaan taivaaksi. En halunnut kuin katsoa taivaan porttia josta
kuljemme paratiisiin sinne vihreille niityille lepäämään. Kauneus
loisti Pietarin-portista ja halusin ennakko päätökseeni tehdä
muutoksen ja mennä portin lähelle, en kuitenkaan koputa.Jos
koputtaisin ja ei kuuluisi avaimen ääntä lukon aukaisuun
tietäisin silloin tehneeni maallisessa elämässäni sellaista ettei avaimen
ääni kuulu Pietarin-portin lukossa.
Myös Pietarin-portin pienestä tarkistus luukusta ei kysytty tuloni
syytä ja se oli merkki ettei tiedosteta olenko tulossa sisälle.
Kysymättä jättäminen luutalentäjän aikeista oli merkki ettei
mahdollisesti avaimen ääni koskaan kuulu.
Olin jo lähellä pietarin-porttia kunnes havaitsin lähettyvillä
toisen portin joka vaikutti kuumalta ja oli tulenpunainen. Olen
kuullut kirkon miesten jumalan sanaa julistaessaan, että taivas ja
helvetti ovat olemassa. Havahduin ajatukseen, olenko näin lähellä
helvetin, pahojen ihmisten porttia! Kylmät väreet riipaisivat kun
kuulin tulikuuman portin avaimen reiässä ääntä. Kuuma portti
naristen aukesi raskaan hitaasti josta oli aistittavissa ettei
käyttöä ole ollut lähiaikoina jos koskaan. Mutta nyt se nokea
pöllyten aukesi minulle ollessani pahojen, syntisten ihmisten-portin
lähellä.
Tulikuuma ilma veti tiukasti puoleensa vaikka peruutusvaihde päällä
kaasupohjassa yritin estää menoa tulikuumasta portista sisälle.
Tunsin ettei luutani voima riitä vaikka tehoja luudasta löytyy kun
kysymys on luutalentäjän elämän jatkuvuudesta joka on todisteena
kaksi vuotta sitten selviytyminen Martonvaaran metsässä pedon
kynsistä. Nyt pahuuden voimat tuntuivat ottavan voiton vain ihme
pelastaa.
Rukoilin ja pyytelin anteeksi tekojani joista suurimpana syntinä tunnen
etten ole sähläri salibandy otteluissa saanut kaikkia siniviiva
laukauksista maaleja. Tämän sanottuani luutani sai jostain
taivaallisen pelastuksen lentovoimaa ja kääntyi poikittain pahuuden
portin ovella. Pelastus tapahtui viime hetkellä ja lentoluutani
ollessa pokittain oven suussa ja siten sisälle meno estyi. Tulikuuma
imu poltti luutani puuvartta ja oli niin voimakas, että taskussani
ollut HK-sininen paistui sopivasti. Siinä samalla nautin, ruokailin
HK-sinisen maukkaan ravinteikkaan makuelämyksen kun tulikuuma imu
alkoi hellittää. Naristen kuuma ovi sulkeutui ja samalla antoi
muistutuksen että salibandyssä siniviivalaukaukset pitää tarkentaa
että ”lopulla elämän nähdä sun saan” olisi se ovi joka on valkea
elämän ovi eikä tulikuuma narisevasti aukeava ovi.
Luutalentäjän matka pääsiäisenä 2018 sai valaistuksen moneen asiaan.
On olemassa hyvyys ja pahuus. Pääsiäisenä tunnustettu synti pelasti
luutalentäjän, mutta oli se tiukka paikka tunnustaa salibandy
pelissä oma virhe. Tullessani maan ilmakehään tiesin maallisen
virheeni salibandyssä. Se oli mailan vika etten saa kaikkia
siniviivalaukauksia maaliin. Tulikuuman portilla olin pakon
sanelemana pakko tunnustaa syy omaksi virheeksi. Nyt täällä maan
ilmakehässä, kun tulikuuma portti on kaukana on helpottavaa
tunnustaa, että virhe on oxdog mailassani etten saa jokaista
siniviivalaukausta maalin. Jälleen tein jotain mikä ei onnistu
muulloin kuin pääsiäisenä. Kävin pietrin-porilla...elävänä.
Nyt lentosuunta kyöpelinvuorelle pääsiäisaterialle.
|
|