Uudenvuoden ilotulitusta "impivaarassa" 31.12.2017


HOVIKUVAAJAN  "UUDENVUODEN PUHE"

Mennyt vuosi, se monta päivää monta yötä eletty on takanapäin. Miltä tulevaisuus

näyttää elämämme omissa ajatuksissa. Onko tuleva vuosi sellainen että

saamme muistella hyvyydellä ja joka antaa meille kaikille elämisen arvoisensa arvon

kulkea sitä korkeimman johdatettua tietä. Nähdäksemme olenko minä tai sinä vuoden

 kuluttua jolle tulee mieleen pettymyksiä ja sen tuoma oman itsensä tunteminen etten tunne

itseäni sellaiseksi jota haluaisin olla. Tai vuoden kuluttua muistelemme sykähdyttäviä

tunteita tuoneita päiviä tai vain se pieni hetki kun kuiskaten sisimmässäni sydän sanoi

elämän olevan kompastumisia ja silloin auttava käsi johon tarttuu on johdatuksen käsi.

Vuosi tuntuu pitkältä ajalta sen ollessa edessäpäin. Taaksepäin vuodet syntymästämme

 tullessamme kuluvaan hetkeen on kuin elämänlanka olisi kudottu taukoa pitämättä.

Se ohut lanka joka lyhenee vuosi vuodelta ja sen päässä odottaa lyhty, elämän lyhty.

Elämänlyhtyä emme näe vaikka se olisi lähellä nähdäksemme sen. Lyhty joka ilmestyy

arvaamatta ja silloin tiedämme vuosien kiiruhtaneen siihen vuoden hetkeen jolloin

 näemme elämänlyhdyn silmiemme edessä. Lyhtyä emme itse puhalla sammuksiin vaan

taivaan Jumalan sammuttaa ja silloin muistot eletyistä vuosista on mukana ajattomuudessa.


"Impivaarassa" mennyt vuosi 2017 toi monta sellaista hetkeä etten silloin Varosen

koulua käydessäni 1960- luvulla kuvitellut tapahtuvan. Kyläkoulua, remmisiteet suksissa

 hiihtäen metsän läpi tai polkupyörällä kulkien ajattelin usein ettei osani kummoinen ole

täällä Jumalan luomassa maailmassa. Olin huonohko oppilas ja niukasti luokalta

toiselle pääsin. En tiennyt silloin tai en ymmärtänyt sitä elämän tärkeintä sanomaa.

Elämän tärkein sanoma on: Kulje elämäntietäsi johdatuksena.

Me kaikki kuljemme tietämme ja se mitä ansaitsemme me sen saamme.

Meistä kukaan ei tiedä nuorena tulevaisuuttaan minne menemme minne saavumme

kun pieni hetki saattaa muuttaa ehkä suunnitellun tulevaisuuden. Kohdalleni

sattui silloin nuorena, alle kouluikäisenä, että lähtö täältä ikuisuuteen oli niin lähellä

kuin se vain voi olla. Olin jo matkalla taivaan kotia, jos olisin sinne kelpuutettu, mutta

aikani ei ollut lähteä ja perheenjäsenten auttavat kädet saivat minun elämään jatkuvuutta.

En tiedä kun olisin sinne Pietarinportin läheisyyteen mennyt norkoilemaan kuuluuko

kysely kuka olisi mahdollisesti pyrkimässä paratiisiin ja kuuluisiko avaimen ääni

lukossa vai se toinen vähän kuumempi ovi rempseästi sepposen selälleen avautunut.

Nämä oleelliset hetket jäivät kuitenkin näkemättä ja kokematta.

Kirjoitin elämäntiemme olevan johdatusta ja auttavista käsistä kun ne ovat kohdalleni

ja monelle meistä tulleet eteemme. Ei ole sattumaa että synnymme tänne se on

Taivaan Isän antamaa rakkautta meitä kohtaan kun kohtaamme sen ihmisen

joka jakaa elämänsä kanssasi. Ei ole sattumaa kahden ihmisen yhteisen elämän

alkaminen, se on Luojamme käden johdatusta yhteiseen elämään. Johdatus antaen meille

 mahdollisuuden jotka silloin nuorena tuntui ettei niitä koskaan elämässään saavuta.

Vaikka kulkisimme miten vain, näkisimme aikamme ettei mitään elämää

muuttavaa olisi. Tämänkin ajatuksen ymmärtää. Kuitenkin jokainen hetkemme

on johdatusta jonka olemme saaneet siihen sakka kunnes elämänlyhdyn

liekki hiipuu ja silloin näemme Jumalan kasvot puhaltaen lyhtymme liekin. Silloin

 tiedämme että olemme saaneet kulkea elämäntiemme johdatuksena Jumalan kasvojen alla.


Lopuksi toivotan Jumalan siunausta ja armorikasta vuotta 2018.


 


Ilotulitusraketti ennen räjähdystä.

Raketin lähtö ilmaan.
ILOTULITUSTA JÄLLEEN VUODEN KULUTTUA