27. 8. 2016
"Impivaarassa" olo ei ole yksitoikkoista.
Syitä löytyy olotilan vaiherikkauteen kesän säätilasta kuin myös ahneudesta
etsiä korkeita paikkoja jonne halajaa mielemme. Kesä on tuonut pohjolan kesäloman lisäksi
monta muuta ikimuistoista hetkeä ajellessani polkupyörällä Varosen kylätiellä etsiessäni
kuvattavaa metsän siimeksestä kuin myös järven rannalta. Se ikimuistoinen hetki
ei ole mikään näkyvä tai jokin hyvä kuvauskohde. Ikimuistoinen hetki saa olla myös
se hetki kun saa olla läsnä kulkijana hiljaisella tutulla kotikulman kylätiellä.

Ajellessani polkupyörällä Varosen soratietä ajattelen samalla, hetken metsään katsellen,
että mitä kaikkea metsä kätkee syvyyksiinsä. Onko kaikki niin tyyntä ja rauhaisaa
kuin metsä tieltä katsottuna vaikuttaa. Mitä hyvää tai epätavallista voisimme löytää
jos ja kun kulkisimme sivuun soratieltä sinne näkymättömään metsän siimekseen.

Metsä on paikka joka yllättää kulkijansa löytämällä luonnon eläimen joka kulkee
ensiaskeleita tai linnun poikanen lentää haparoiden oppiakseen uljaan linnun lennon.
Kaikki arkojen eläinten elämä kuuluu metsää heidän kotiinsa siellä missä rauha on ympärillä.

Metsäneläimille, etenkin karhuille, olennaista on myös oppimattomuus ettei
 "impivaaran" rehupaaleja saa käyttää painikaverina, eli  sparraajana.
Olisi ollut suotavaa että paalin kimppuun hyökännyt painivastusta hakenut
karhu olisi nujunnut vaikka kivimöhkäleen kanssa ja viskellyt kuution kokoista
kiveä metsässä niin että metsä jyskää. Hovikuvaaja on aina valmis suuriin
taisteluihin painitatamilla jos karhun mieli painia haluaa rehdisti eikä pellon
nurkassa olevia paaleja retuuta kun niistä ei ole vastusta. Paali on selvästi altavastaaja
kun omii liukkaan muovipinnan ja otetta näin ollen ei saa. Karhu etsi näin ollen heikkoa lenkkiä
painitatamille, mutta eipä karhu uskaltanut näyttäytyä silloin kun paaleja kävin katsomassa.
Hovikuvaan mielestä karhu näin pelkurimaisella piilossa pysymisellään osoitti
ettei karhu halua kuvia otettavan painiottelusta jossa metsän kuningas selätettäisiin.

 "Houkuttelin" vaimoni Marjon mukaan paalienkatselmukseen siltä varalta
jos karhun sisu antaisi myöten painiin, niin Marjo ikuistaisi hovikuvaajan paini voiton.
Tai pienen pieni mahdollisuus olisi että kuvamateriaalista saisi selvyyden mitä hovikuvaajasta jäi arkkuun laitettavaksi.
Tämä viimeinen mahdollisuus olisi niin olematon ettei niin pientä mittayksikköä Nobel-palkinnon saajat ole vielä löytäneet.


 

Karhu kävi rehupaaliemme kimppuun Varosessa repien noin kymmenen paalia aika siekaleiksi.

Kynnen jäljet. Hyvä se karhun on elottoman paalin kimppuun hyökätä, mutta vältteli Hovikuvaajaa törkeän pelkurina.