HIIHTOLOMA  8 - 12. 3.2021

 Perinteinen loma maaliskuussa niin koulun väellä kuin muillakin taapertajilla
on nykyään talviloma nimellä. Kun on talviloma silloin hiihtoa vieroksuva
saa hyvällä syyllä olla kapuamatta suksien päälle. Tänä talvena sivakoijilla on ollut
 herkulliset olosuhteet hiihdellä niin ladulla kuin metsissä siellä hiljaisuuden keskellä.
Kukin taapertaa omalla kuntoilun viehätysvoimalla sellaista harrastusta joka saa
henkisen vireyden kuin fyysisen olemuksen jolla saa punaisen hehkun poskelle.

Hovikuvaaja hyppäsi hiihtoloman alkajaisiksi relluun ja vierellä Marjon suuntana Käylänkoski.
Hiihtolaman päätarkoitus oli kuvata käylänkoskella koskikaroja ja se onnistui.
Koskikara kuva on -tavoite 2021 kuvata 80 eri  lintulajia- joka sivuni etusivulla.

Käylänkoski on Kuusamossa.
 Pakkasta oli hyvät lukemat (-34)öisin, mutta silloinhan vedetään sikeitä
 ja kerätään pirteyttä seuraava päivän edesottamuksiin auringon antaessa päivään lämpöä.
Patikoitiin ja kuvattiin auringon lasku ja myös tasapuolisesti auringon nousu.

Kuvat aluksi Kuusamosta  ja lopuksi kuvia Ukko-Kolilta ja Mäkrältä.


Tiistai-iltana patikoitiin katsomaan auringon lasku konttaisen kukkulalle.

Reitti kukkulalle oli luminen, mutta polku oli helpohko kulkea.
Tykkylunta oli vielä siellä täällä puissa.

Tässä kohtaa oli kelvollisesti vielä tykkylunta.

Pysähdyn jos näen jonkun karahkan sojottamassa ja kuvan niistä otan.

Tässä kuvassa oli suurempi puu niin komeasti  yksin orpona maisemaa katsomassa.

Onkohan karhu lähettyvillä kun  "pesä" on tyhjä.

Polkua etukärkenä etenevä Marjo sohii sauvalla jotain jota ehkä pitäisi kuvata. ....

..... lieneekö Marjo tämän karahkapuun nähnyt jota sauvalla puun suuntaan hujo.

Konttaisen kukkulalle noustessa ilta-aurinko tuo valoa matalalta.

Polku kiersi reunaa josta kantautui maisema eteen.

Luminen tykkylumi pysyy sitkeästi vaikka matkaa tasamaalle on jo useita satoja metrejä.

Konttaiselle nousun tarkoitus oli kuvata auringon lasku.
Olemme lähellä konttaisen huippua ja aurinko laskee ja hetken päästä mailleen painuu.

Konttaisen huipulla olemme.
433 metriä meren yläpinnan yläpuolella kävelemme.

Auringon lasku, näkymä Konttaisen huipulta.
Pilviverho nousee samaan aikaan joka saa aikaan värit taivaanrantaan.

Ei se niin huono ollut värin suhteen kun pilviä tuli auringon eteen.

Vasemmalla näkyy Rukan laskettelurinteet.

Rukan rinteet.
Ruvaslahdelta matkaa seurue lähiaikoina laskemaan mäkeä ja hissillä hiljalleen ylös.

Pilviverho lisääntyi.  Värit sen myötä muuttuivat ehkä vahvemmaksi.

Pysähdyin kun huomasin puun ja nostin auringon "tikun nokaan".

Konttaiselta pois tultaessa "puuttinin puolella" taivaanrannasta nousi värinkajastus.

Polkua laskeutuessamme rukalta päin helikopteri tuli ja kiersi konttaisen kukkulan.

Siellä se rellu, vanha palvelija, odottaa mökin pihamaalle pääsyä.

Käylänkosken loman viimeisenä aamuna Marjo sano että mene kuvaamaan kosken höyry ja auringon nousu.
Ja niinhän minä köpyttelin aamutuimaan koskelle lähes -30 asteen pakkasessa.
Matkaa mökiltä koskelle oli  600 m. Aurinko ei vielä ole noussut kelon ollessa vähää vaille aamu seitsemän.

Laskeuduin joen reunalle. Tuntui olo vilpoisalta kun vesihöyryä tuntui ajelehtivan joka paikassa.

Käylänkosken höyry ja aurinko nousee.
Pilviä sopivasti joista kuultaa värit ympäristöön.

Käylänkoski 10.3.2021,  klo 07:02:58
Pakkasta -28.

Oli hyvä että Marjo oivalsi sen että auringon noususta saa kelpokuvan kun lisäksi höyry kuvaan saa.

Aurinko herännyt ja valoa kevään etenemiseen luo.

Pilvet eivät ole pahitteeksi auringon nousu lasku kuin lasku kuvissa.

Auringon noustessa kosken yllä koskikarat lenteli.

Hiihtolomalla kävimme myös Mäkrän patikkareitillä ja Ukko-Kolilla.

Ukko-Kolin näkymä kerrassaan kauniina talvi päivänä.

Talvella kolilta katsoessa valkeutta. Pielisen pinta jääpeitteessä.

Milo-koira, Erja ja Marjo talvisessa Ukko-Kolin maisemissa.

Milo, Ukko-Kolin huipulla.

Aarno, katse kauaksi Ukko-Kolin tolpan nokasta.

Kuvasin kohti aurinkoa. Laitoin kamera-asetuksen niin että auringon säteen tai sakarat näkyy.

Paha-Kolilta lähdimme matkaamaan kohti Mäkrän polkua.

Puun karahka.

Pielinen odottaa jään sulamista.

Kuva länteen mäkrän patikkareitiltä kuvattuna.

Mäkrän patikkareitin pystyy parhaiten kulkemaan liihtolatua myöten.

Hiihtolatu kuvan oikeasta alalaidasta laskeutuu jyrkästi ja tiukka kurvi oikealle.
Kurvi on jyrkkä ja vauhtia hiihtäjällä. Kurvi olisi suotavaa ottaa tosissaan ettei laske suoraan jyrkänteeltä alas.

Aurinko saa maisemiin valoa kuin myös matkaajan mieli on virkeämpi kevään valon lisääntyessä.

Ikolanaho.
Rakennuksen takana on nuotiopaikka.
Istuessamme nuotion ääressä oli seurue jonka yhden henkilön mummo oli asunut tässä Ikolanahon paikalla.
Kysyin että oliko tässä alueella rakennuksia, esimerkiksi navetta. On ollut. Navetassa siihen aikaan vain muutama lehmä.
Kuvassa oleva rakennus on rakennettu samalle paikalle jossa asui keskustelun aiheena ollut mummo.
Kyseinen mummo oli lähtenyt tältä paikalta vuonna 1920.

Ikolanahon nuotiopaikka.

Ikolanahon nuotiolla istumme ja tarinoimme milloin mistäkin.
Mummon olin paikka näillä tanterilla sai aikaan menneeseen aikaan paluuta.
Kuten kuvasta näkyy. Hovikuvaaja on paistamassa makkaraa HK-sinistä.
Se ei ole mies eikä mikään jos ei jaksa syödä kokonaista HK-sinistä.
Kuvassa kaski suurempaa makkaraa HK-sinistä, elämän ravintoa parhaasta läädusta tinkimättä.

                                                  Hovikuvaajasta kuvan otti Marjo Juntunen.                                                        

Puu kaarella niin kuin jokaisen elämän vertauskuva. Nuorena juurrumme kiinni elämään
 sellaisilla elämän juurilla joilla lähdemme kulkemaan elämäntietä kohti kapenevaa,
ohenevaa elämäämme. Kuten puu, myös ihminen on vankka, voimakas kasvumme alussa
silloin kun luomme itsellemme elämän alustan joka kasvattaa sisältäpäin kestämään elämän vaikeudet.

Ei mikään tuuli ei mikään painolasti taivuta silloin nuorena kun luotamme itseemme vaikka
olisimme niin kuin kuvan puu, hento päältäpäin. Vaikka olisi elämän ympärillä vahvuutta niin kuin kuvassa
 hennon puun ympärillä on vahvuutta, kaikki kulkee ja kasvaa sillä katseella jolla nähdään oman elämän tarkoitus.
Tarkoitus on vain nähdä aika jolla menemme aamuruskosta iltaruskoon niin monta hetkeä kuin meille on suotu.
Kuin puu on taipunut painon alla kohti maata, taivumme me jokainen vähitellen kohti maata kukin vuorollaan voimien vähetessä.
Elämä taivuttaa päivämme ja palaamme alas maahan niin kuin maallisena viimeisenä hetkenä meille sanotaan,
" maasta sinä olet tullut ja maaksi sinun pitää jälleen tuleman"