Lumbaku saha. |
Koneita oli paljon ja ei niin kovin sellaisia että nykyään pärjäisi
tehokkaassa puunkorjuussa. |
Moottorisahoja. |
Kävelevä moto. |
Kyllä tällä polttopuun keräily onnistuisi vielä tänäkin päivänä. |
Kuvassa kivikela ja samaa käytettiin kiven nostoon montusta. |
Uitossa käytetty vene keloineen. |
Lustolla riittää katselemista kun on kiinnostunut metsäalasta. |
Hovikuvaajaan teki vaikutuksen kuvien sanoma.
Työ metsissä, hevosella, moottorisahalla, tukkireki olivat aikaa
jota pitää vaalia.
Kuvat kertovat työnteon, väsyneen ilmeen, mutta se oli työtä jota
joutui sen ajan ihmiset tekemään.
Tämän ajan työntekijät muistakaa se aika jolloin tehtiin
työtä jota meidän pitää kunnioittaa. |
Muisto veistos Luston edustalla kertoo menneestä metsätyöstä. |
Villit vasikat.
Taitelija Miina Äkkijyrkän teos. |
Lahjakas lapsi.
Juhani Vuorisalmen teos. |
Miina Äkkijyrkän luomus, peltilehmä. |
Viimeisenä kävimme yli 50 puulajin Punkaharjun Puulajipuistossa. |
Muutaman kuvan nappasin puistosta.
Pesäkuusi. |
Kanadanhemlokki. |
Marjo tutkiin marjoja Euroopanmarjakuusesta. |
Puulajeja oli niin paljon että en olisi iki päivinä tiennyt että on
niin paljon ! |
Viimeisenä lomailtana kuva lomamökkimme terassilta. Pihlajavesi
kuvassa. |
Kuvan ottaja: Marjo Juntunen
On kotiin lähdön aika.
Kuva ei anna aihetta arvailla että simahtiko menopelimme ooppeli.
Ei simahtanut. Oli terhakka kulkemaan juuri huollosta tulleena
viritettynä.
Kuvan tarkoitus ja sen sanoma:
Kuljemme askel askeleelta kohti hiljaisuutta siihen kyytiin joka vie
taivaankotiin.
Ollessamme kaukana kotoa ajatus kulkee sinne oman kunnan lapsuuden
kotiin.
Jokaiselle lapsuudenkoti siellä muistoissamme on rakkain paikka ja
sinne halajamme.
Elämän askeleet taaksepäin sinne synnyinkotiin paikkaan joka on
jokaiselle sellainen minne
kukin omalla tavallaan haluaa palata. Emme palaa menneisyyteen tässä ajan
ulottuvuudessa
vaan kuljemme ajan kuin se olisi ollut eilinen. Eilinen, on kuin kaikki
elämä olisi silmissämme,
muistoissamme päättymätön. Emme silloin tunteneet elämän päiviemme
päättymistä.
Kuljimme, katsoimme, mitä näimme, tunsimme vain elämän voimaa.
Lapsuudenkodin aikaan emme
ajatelleet askeleitamme jotka joskus ovat raskaita,
matalia, päättymätön ikuista jaksamista.
Ikuisuus jokaiseen tekemiseemme tuntui tavalliselta ajattelulta.
Kaikki oli niin ettei
jalkojen, olotilan väsymys vaivannut. Aika kulkee ja elämän päättyvä
aika vääjäämättä tulee
aina vain tunteeseemme sitä mukaa kun tiuku tikittää aikaamme.
Haluaisimme ehkä palata
kauemmaksi siitä ajatuksesta jolloin nostamme jalkamme hiljaisuuden
kynnykselle.
Kuljetus hiljaisuuteen vien sinne rakkaimmalle paikalle, kotiin.
Kuljetus hiljaisuuteen
on aika silloin kun ovi aukeaa, sulkeutuu, elämän polku on
päättymässä. Kyyti hiljaisuudessa
antaa aikaa siihen mitä työntäyteisessä elämässä ei tullut
ajatelleeksi. Hiljaisuudessa saamme
rauhan sielullemme siihen mitä olemme jättäneet taaksemme. Teemme
virheitä, emme
elä jokaista hetkeämme niin kuin suuressa kirjassa pyydetään. Voimme
kuitenkin
hiljaisena elämän aikanamme antaa itsellemme mahdollisuuden. Se mitä
voimme
tehdä on muistaa (luuk. 18:9-14) "Jumala, ole minulle syntiselle
armollinen".
|